Taustaa

Minun ja siskoni väliset riidat ovat jatkuneet jo lähes kaksi vuosikymmentä. Toki tuohon ajanjaksoon mahtuu myös aikoja, jolloin vierailimme toistemme luona, olimme ns. väleissä, kuten esimerkiksi silloin, kun hän asui yhdessä miesystävänsä Jaakon kanssa. 

He saattoivat pistäytyä luokseni alkuillasta ja häipyä sitten yöksi yhteiseen kotiinsa. Meillä oli yllättävän hauskaa. Muistan esimerkiksi sen, kuinka hioimme tikanheiton sääntöjä. Kierroksen häviäjä, joskus varmaan voittajakin, joutui ottamaan ryypyn kirkasta. Kisat huipentuivat lähes poikkeuksetta ankaraan tuiskeeseen, erityisesti allekirjoittaneen kohdalla, jolloin jopa naapurit saattoivat kuulla pari valittua sanaa. (Olin lapsena huomattavasti parempi tikanheitossa tai sitten se oli sitä aloittelijan tuuria.)

Teimme porukalla retkiä mm. Porkkalaan ja Korkeasaareen. Eläintarhan reissu tosin päättyi siihen, kun siskoni veti yllättäen herneet nenään ja katosi. Etsimme ja odottelimme häntä pitkään, muistaakseni toista tuntia, kunnes päätimme lopulta lähteä kotiin. Arvelimme hänen poistuneen saarelta jollain toisella kulkupelillä. Mutta juuri kun olimme lähteneet kohti kävelysiltaa, siskoni ilmaantui paikalle hymyillen kuin mitään ei olisi tapahtunut. 

Toisinaan olin liikkeellä Riitan kanssa kahden. Joskus harvoin joukkoomme liittyi veljemme Timo. Kolusimme läpi lähiseudun Ikeat, ravintolat, huvipuistot, uimarannat ja mikäli autossa oli tilaa, pääsi Riitta aina kyydissämme Riihelään (isän lapsuuskoti). Meillä oli Riitan kanssa jopa yhteinen kirpparipöytä, monet kerrat, mutta niistä kerron kenties tuonnempana.

Jos minun pitäisi luonnehtia Jaakkoa, niin sanoisin, että hän oli metka yhdistelmä perinteistä pohjalaista tarmokkuutta ja suoraselkäisyyttä yhdistettynä meitä itäsuomalaisia riivaaviin luonteenpiirteisiin: iloisuuteen ja lupsakkuuteen. Ja mikäli Kaarlo Hännisen teosta "Kansakoulun maantieto ja kotiseutuoppi yksiopettajaisia kouluja varten" vuodelta 1929 oli uskominen, niin pohjalaisissa oli kuin olikin annos itäsuomalaista verta. Harvoin muuten tapaa ihmistä, joka on yhtä ylpeä juuristaan.

En tiedä eron syitä, eivätkä ne minulle kuulu. Aloimme kuitenkin jossain vaiheessa kiinnittää huomiota siihen jatkuvaan nälvimiseen. Jaakosta ei tuntunut löytyvän mitään hyvää. Riittaa ärsytti miehen ulkonäkö, jopa puhetyyli. Eikä siinä mitään, olenhan minäkin inhonnut entisiä heilojani - eiväthän he muuten olisi entisiä! (Ja he ovat luultavasti vihanneet minua.) Mutta vaikutti siltä, että Riitta piti miehensä ekstroverttia luonnetta jonkinlaisena uhkana. Käynnissä näytti olevan toisen ihmisen lyttääminen, jotta tämä ei vaan vahingossakaan varastaisi huomiota, pääsisi loistamaan. Keinovalikoimaan kuului mm. julkinen nolaaminen, jota oli varsin ikävää ja kiusallista katsella. 

Googletin Jaakkoa. Kappas, hänellä oli tavikseksi kadehdittava määrä Instagram-seuraajia, eikä mies ole edes näyttänyt paljasta pintaa. Kuten edellä totesin, en aio käsitellä heidän suhdettaan tämän enempää. Se, miksi ylipäätään mainitsin hänet johtuu siitä, että halusin tuoda tähän tarinaan välähdyksiä hyvistä ajoista. Emme näet aina ole olleet siskoni kanssa verivihollisia. Hänen lapsuudessaan olimme hyvinkin läheisiä. Joka tapauksessa, kiitos Jaakko hauskoista hetkistä!